Talvi ja homeongelma!

Voihan talvi ja homeongelmat! Vaikka talvi täällä on vasta aluillaan, olen saanut siitä jo tarpeekseni, Suomen talvi on kylmempi mutta on se silti helpompi. Täällä ilma on todella kostea ja sisällä on ihan jäätävän kylmä, ilman villasukkia on turha kuvitella pärjäävänsä. Alkuun kun emme hoksanneet kiinnittää tarpeeksi huomiota asunnon tuulettamiseen, vaatteet homehtuivat kaappiin, tästä opimme että asunto on syytä tuulettaa huolella päivittäin ja vaatekaapit kannattaa pitää raollaan. Tämä kosteus on se mistä en tykkää, inhoan kiskoa nihkeitä vaatteita päälle kun nekään eivät täysin kuivu. Asunnothan täällä on rakenteeltaan sellaisia joista suurin piirtein tuulee läpi, voisin verrata tätä jollakin tasolla asuntovaunussa asumiseen.

Vastikään lasten huoneen katosta alkoi irtoilla maali, koska myrsky oli tuonut yläkerran asuntoon vettä, tähän vuokraisäntä totesi vain että odotellaan kuukausi niin katto on tarpeeksi kuiva maalattavaksi. :D Päivällä ulkona on lämpimämpää kuin sisällä, sää ja lämpötila vaihtelee paljon päivän aikana, jonka takia on vaikea pukea sopivasti vaatetta. Olemmekin olleet koko talven ajan enemmän tai vähemmän sairaana koko porukka. 

Suomessa muuttokuormaa tehdessäni jätin kaikki talvivaatteet kotiin koska ajattelin ettei täällä nyt niin kylmä kuitenkaan ole. Onneksi lasten koulupukuun kuuluu talvitakki, joten he ainakin pysyvät lämpimänä, lisäksi kävin Suomen reissullani penkomassa varastosta lämpimämpää vaatetta mukaani. Jotenkin välillä huvittaa kun täällä turistit kulkevat pikkumekoissaan kun paikalliset pukevat päälleet toppatakkeja. Kevät ja kesä odotan teitä, tuotte mukananne niin ihanan lämmön ja iloisen tunnelman jonka myötä koko saari herää taas talvihorroksesta.

- Liisa

Erilainen joulu

Tänä vuonna meidän joulu ei ollut se perinteisin mutta tiettyjä perinteitä silti kunnioitettiin. Aattona keitettiin joulupuuro ja kuunneltiin joulurauhan julistus, joulusaunasta täällä vain haaveiltiin. Illemmalla kävimme kylässä miehen kaverin perheen luona, veimme suomalaisia joululeivonnaisia mm, pipareita joita olimme lasten kanssa edellisenä päivän leiponeet. Pukkia meillä ei aattoiltana näkynyt, laitoimme illalla pukille evästä pöytään ja yön aikana ne olivat hävinneet ja pukki oli jättänyt lapsille muutaman lahjan. 

Joulupäivän aamuna heräsimme lasten supinaan kun olivat huomanneet pukin käyneen. Isommat lapsista epäilivät kyllä että äiti on toimittanut pukin virkaa, muistan kuinka itsekin lapsena aloin epäillä joulupukin olemassa oloa, mutta halusin silti uskoa pukkiin koska kuka sitten olisi minulle lahjat tuonut? :D Joulupäivää vietimme neljän eri kansallisuuden voimin hyvän ystäväni luona, laitoimme yhdessä joululounaan ja pöydästä löytyi jotain suomalaista, karibialaista, puolalaista ja arabialaista. Koskaan en ole viettänyt näin stressitöntä ja kiireetöntä joulua, tänä vuonna joulufiiliksen toi ympärillä olevat ihmiset ja heidän kanssaan vietetty aika. 

- Liisa

We wish you a merry christmas

Hyvää Joulua ja Onnea vuodelle 2017!

<3 Liisa 

Suomesta kotiuduttu!

Reissu Suomeen heitetty ja täällä jäätävän väsymyksen kanssa koitettu palailla arkeen. Takana on ihanat häät ja ihania tapaamisia perheen ja ystävien kanssa. Sisareni häät olikin syy minkä takia lähdin pikavisiitille Suomeen. Lähtö oli aamulla aikaisin kun lapset olivat vielä nukkumassa, olin jo melkein tippa linssissä hissiä tilatessani. :D Miksi se aina meneekin niin että ensin haaveilet lomasta ja kun lomalle lähtö koittaa niin ikävöit kotia perheen luo? Reissu meni loistavasti sekä mies ja lapset pärjäsivät täällä hyvin, pientä ikävää lukuun ottamatta. Nyt on pääkoppa kuitenkin sen verran väsynyt että ajatukset eivät tämän enempää juokse, joten hyvää loppuviikkoa ja ihanaa joulun odotusta kaikille! <3

  

 

-Liisa

Kohta matkalla Suomeen!

Nyt jännittää! Lähtö Suomeen lähestyy, enää pari päivää ja hyppään koneeseen, ihan yksin, ilman miestä ja ilman lapsia! Kyllä, on ihanaa välillä päästä reissuun ihan yksin ja aionkin nauttia omasta ajasta, vaikka varmasti ikävöin lapsia. Mikä tästä tekee jännittävän on se, että olen aikas kokematon matkustelija ja nekin reissut mitä ole reissannut, olen niin sanotusti päässyt aika helpolla suunnistamisen suhteen. Mies on nimittäin meidän taloudessa se kartta, joka aina tietää sen oikean suunnan mihin mennä, kun taas minulla on todella huono suuntavaisto ja olen aina lähdössä juuri siihen päinvastaiseen suuntaan. :D Olenkin saanut kuittia siitä että, oikean suunnan löydän kun lähden siihen suuntaan mihin omasta mielestäni ei pitäisi mennä.. hmm..voisi toimiakin. Näin talvisaikaan lentoja ei tietystikään tule suorana Suomeen vaan joudun tekemään välilaskun Saksassa, yksi jännitysmomentti lisää. Huono kielitaito ja sitäkin huonompi suuntavaisto yhdistettynä, lopputulos voi siis olla hyvinkin eksoottinen. :D Totta puhuen uskon kyllä selviytyväni hyvin, en vain voi kulkea samalla tavalla aivot narikassa kuin miehen kanssa reissatessa.

Parin viimeisen päivän aikana onkin ollut taas ikävä Suomeen kun tietää että kohta pääsen sinne. Alkuunhan ikävöin kovastikin mutta ajan kanssa elämään täällä tottui, onhan tämä kuitenkin aivan eri maailmansa. Juuri puhuimmekin miehen kanssa siitä miten tällaisen elämänmuutoksen myötä täytyy tietyllä tavalla oppia luopumaan itselleen läheisistä ihmisistä, näinhän teimme kun tänne muutimme, mutta vastaavasti sitten kun täältä joskus muutamme, joudumme luopumaan kaikistä näistä ihanista ihmisistä täällä.

Huominen on vapaapäivä täällä ja meille on tulossa vieraita, joten saadaan viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa vielä ennen reissua. Ihanaa viikkoa teille, en malta odottaa että pääsen näkemään kaikkia rakkaita siellä!

Kuva viime joululta

- Liisa

Joulumieli - jääkö se vain haaveeksi?

Joulumieli, sitä odotan joululta, mukavaa yhdessäoloa perheen ja ystävien kanssa, ei lahjavuoria ja turhaa hössötystä. Eilen illalla mies tuli kotiin yllätyksen kanssa joka sai jälleen minut hämilleni. Vähintään yhtä hämillään oli mieskin ojentaessaan joulukorttia jonka välissä oli lahjakortti lelukauppaan. Tämän hän oli saanut kaverinsa vanhemmilta, miten voi olla mahdollista että ihmiset keitä lapseni eivät ole edes tavanneet, haluavat antaa heille lahjan? Olin ja olen edelleen hämilläni, vuodatimpa muutaman kyyneleenkin.

Voisi kuvitella että kun muuttaa perheineen vieraaseen maahan voi välillä tuntua vähän yksinäiseltä, sitä se ei kuitenkaan ole ollut. Tuntuu kuin olisi osa suurta perhettä, jossa meistä halutaan pitää hyvä huoli. On uskomatonta miten olemmekin saaneet kohdata monia niin aitoja ja välittäviä, eri puolilta maailmaa tulleita ihmisiä täällä. Minun Suomen reissun ajallekin on tarjottu lastenhoitoapua ja valmiiksi suunniteltu mitä kaikkea kivaa lasten kanssa sillä aikaa tehdään. Tästä kaikesta tulee just niin hyvä mieli, joulumieli. 

Ensi viikolla pääsen Suomeen tapaamaan perhettä ja ystäviä, se on minun joululahjani, muuta en tarvitse. Lasten jouluun luonnollisesti kuuluu muutama lahja, mihinkään lahjavuoreen en heitä halua hukuttaa, haluan heidän oppivan aidon joulun merkityksen. Joulu on niin kaupallistettu juhla nykyisin että sen merkitys helposti hukkuu kaiken turhan alle ja moni vanhempi kokee turhaa stressiä kaiken jouluhömpötyksen takia. Tietysti pieni hömpötys ehkä kuuluukin asiaan mutta jos fokus on pelkästään lahjoissa ja materiaalissa, aito joulumieli voi jäädä vain haaveeksi.

- Liisa

Kotiäiti vai uraäiti?

Kotiäiti vai uraäiti? Omat haasteensa molemmissa, jokainen valitsee vaihtoehdon joka on itselleen ja perheelleen parasta. Jos asuisimme Suomessa, olisin ehdottomasti työelämässä mutta täällä asia on vähän mutkikkaampi, puhun nyt vain meidän tapauksesta enkä tarkoita että asia välttämättä kaikkien tapauksessa olisi näin.

Meillä arki pyörii niin, että mies käy töissä, minä hoidan sillä aikaa lapset ja kodin. Viimeviikolla oli viimeiset tunnit kielikurssilla mutta nyt olen vain kotona kun lapset ovat koulussa ja mies töissä. Huolehdin joka aamuisesta aamurumbasta, vien lapset kouluun, teen kotityöt ja iltapäivällä haen taas lapset koulusta jne. Koulumatkat kuljemme bussilla ja tuhlaan aikaani noin tunnin päivästä siihen että vien lapset kouluun ja toisen tunnin siihen että haen lapset koulusta. Koulun ovet pidetään lukittuina ja joka päivä kun koulupäivä lähenee loppuaan, ovien takana odottelee iso joukko vanhempia jotka ovat tulleet hakemaan lapsiaan. Kouluun kuskaaminenkaan ei ole ihan niin simppeli juttu kuin se Suomessa oli, niin kuin olen ehkä aiemmin maininnutkin, kaikkeen täällä saa varata vähän enemmän aikaa.

Maanantai aamu aloitettiin reippaasti kodin ja koulun väliä juosten, kun olin saanut lapset laitettua kouluun ja avasin kotioven, mieheltä tuli puhelu, että koululta soittivat lasten eväiden jääneen kotiin. Muutenhan ei olisi ollut hätää mutta lapset siirtyvät aina koululta bussilla toiselle koululle. Minulla oli matkaa taitettavana noin kaksi ja puoli kilometriä, aikaa puoli tuntia,  sekä yksi puolikuntoinen lapsi, ei muuta kuin lenkkarit jalkaan, lapsi reppuselkään ja pää kolmantena jalkana koululle. Loppu hyvin kaikki hyvin, lapset saivat eväänsä ja minä virkistävän aamulenkin. :D

Tiedän että kotiäidit tekevät arvokasta työtä mutta jostain syystä välillä tunnen pientä syyllisyyttä siitä, että en ole töissä, ehkä juuri sen takia että olen "vain kotiäiti" jonka lapset ovat päivisin koulussa. Mitä sitten teen päivisin kun olen yksin? Otan rennosti ja makaan auringossa? En suinkaan, vaan teen kaikki ne tylsät jutut jotka täytyy joka päivä hoitaa, työtä siis riittää minullakin vaikka rahallinen palkka ei juoksekaan. Se mitä tästä kaikesta saan on aikaa perheelle sekä rauhallisempi arki ja nämä asiat merkkaavat minulle ja perheelleni paljon!

- Liisa

ÄLÄ KOSKAAN SANO "EI KOSKAAN!"

Älä koskaan sano "ei koskaan", me olemme jo tämän kolmen kuukauden aikana täällä kumonneet monet "ei koskaat." Mies palasi työssään lähtöruutuun eli sinne mistä oli aikoinaan aloittanut ja uralla edennyt, alkoi käyttää matkustamiseen bussia kun aikoinaan edes koulumatkoja ei voinut bussilla kulkea. Omakotitalosta muutettiin kerrostaloon kun kerrostaloasumisen ei pitänyt olla vaihtoehto enää koskaan. Suomessa lapset olivat tottuneet, että ulos pääsi leikkimään kunhan vain astui ovesta ulos, kun taas täällä taloyhtiöllä ei ole pihaa lainkaan ja ulkoleikkeihin pääsee vain puistossa. Nyt kun ilmat ovat kylmenneet, olemme tulleet entistä tietoisemmaksi siitä että olemme luopuneet myös saunasta, mies on epätoivoisena googlettanut josko täältä löytyisi yhtään saunaa. (Jos tiedät, niin saa vinkata) :D

Kun yksi uusi ovi aukaistiin niin vastaavasti täytyi sulkea monta ovea ja kyetä kompromisseihin. Kun elämä avaa uusia mahdollisuuksia, usein jostain täytyy myös luopua, joskus paljostakin. On silti aika jännittävää ajatella että elämä on täynnä erilaisia ovia ja kun aukaiset yhden jätät toisen taaksesi etkä koskaan tiedä mitä uuden oven takana odottaa, joskus asioita joita et olisi koskaan osannut arvatakaan. Itse en olisi osannut arvata että joskus kirjoitan julkista blogia, koska kirjoittaminen ei ole koskaan ollut vahvuuteni, koulussa äikän aineet olivat pahaa unta ja sain aikaiseksi hädin tuskin muutaman rivin. Tänne mulla on tarkoitus kirjoittaa aidosti niitä fiiliksiä mitä mulla milläkin hetkellä on, jonka takia tekstiä syntyy luontevammin.

Paljon olen itsestäni oppinut, isoimpana asiana se että uskallan tehdä asioita vaikka ne pelottaisikin, kun ennen halusin suunnitella kaiken mahdollisimman pitkälle etukäteen ja pysytellä visusti omalla mukavuusalueellani. Ajatus julkisen blogin kirjoittamisestakin vähän pelotti mutta vielä enemmän pelotti lähteä vieraaseen maahan vailla tietoa toimeentulosta. Pelkääminen mahdollistaa paljon asioita jotka ennen jäi kokematta, monesti se helpoin tie ei ole se antoisin tie. Nykyään uskallan luottaa siihen, että kävipä mitä tahansa niin asioilla on tapana järjestyä, eikä kaiken tarvitse olla etukäteen tiedossa ja omissa käsissä. Eikä kaikki täällä olekaan omissa käsissä ja hyvä niin, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan?

- Liisa

LÄHTEÄ VAIKO JÄÄDÄ?

Pitkä blogihiljaisuus..mitä täällä on sillä aikaa tapahtunut? Ollaan sairasteltu, välillä parannuttu, käyty kaverisynttäreillä ja saatu sieltä uusia ystäviä, sitten taas sairasteltu uudelleen, mutta kaikin puolin hyvin täällä silti menee! :)

Eilen aamulla mun piti olla muutaman viikon tauon jälkeen koululla taas opiskelemassa, no enpäs ollut koululla vaan lääkärissä, jonottamassa kymmenen muun ihmisen kanssa. Kuopus alkoi itkeä taas korvakipua, joten nyt parannellaan sitä kotona ja minä missaan taas tämän viikon opinnot. Joku voi siellä miettiä että miksi ihmeessä olen koko viikon pois kursseilta jos lapsi on vain muutaman päivän sairas, syy siihen on se että meillä on joka perjantaina tentti kyseisen viikon opinnoista. Ja nyt kun olen päässyt levelin vaikeammalle luokalle opiskelemaan niin kirjallisen tentin lisäksi meillä on myös suullinen testi, eikä se tule olemaan helppo minulle, tarvitsen siis kaiken mahdollisen opin minkä vain voin saada. Lääkäriasiaan palatakseni, kuulin yhdeltä ulkomaiselta ystävältäni että täällä on mahdollista saada lastenlääkäri myös kotiin, kuullostaa todella hyvältä systeemiltä kun ei tarvitse lähteä sairaan lapsen kanssa jonottamaan mihinkään ja hinta tästä on vain naurettavat 15e per käynti.

Nyt kun on ollut enemmän aikaa, niin olen katsellut saaren asuntotarjontaa vähän uudella silmällä, haaveena olisi löytää kelpo asunto läheltä koulua. Vaatimustaso asunnon suhteen on hieman laskenut, kun olen kuullut millaisia vuokria täällä muut asunnoistaan maksavat, voisimme nimittäin säästää ihan mukava summa rahaa jos asuisimme vähän vanhemmassa asunnossa. Toisaalta, kaikki on toiminut loistavasti nykyisten vuokranantajien kanssa, pidämme nykyisestä asunnosta ja asuinalue on rauhallinen, joten lähteä vaiko jäädä? Katsotaan nyt mitä meille tarjotaan, kokonaisuus ratkaisee. Olen vähän kuullut että täällä on asuntojen vuokrissa eri hinnat paikallisille ja muualta tulleille, en tiedä sitten onko asia tosiaan näin mutta voisin kyllä helposti uskoa sen.


Varasin muuten joku aika sitten lentoliput Suomeen ja arvatkaa vain kuinka paljon odotan että pääsen viettämään aikaa perheen ja ystävien kanssa siellä, ihanaa! <3

Viime viikolla kävin kirpparilla kuvaamassa ja laittamassa joulua.

- Liisa

PIENIÄ POTILAITA

Täällä on mennyt viikko enemmän ja vähemmän sairastellessa, juuri kun edellisestä taudista selvittiin ja olin jo into pinkeänä lähdössä kurssille niin seuraava tauti valtasi talon lupaa kysymättä kun lapset alkoivat kuorossa oksentaa. Otetaan siis iisisti seuraavakin viikko, jos jotain positiivista niin ompahan aikaa hoitaa asioita, kuten käydä maksamassa parkkisakko jonka sain heti ensimmäisellä kerralla kun täällä auton rattiin erehdyin. Auton parkeerasin kylläkin täysin oikein ja luvalliselle paikalle, mutta koska Malta niin sakon voi saada ihan ilman erityistä syytä, täytyyhän poliisien jollakin palkkansa ansaita. Tästä kun mies oli töissä kertonut, oli vastauksena vain "tervetuloa Maltalle", nämä on just niitä asioita mitä ei voi kun aluksi hämmästellä ja lopulta vain nauraa.

Täytyy todeta että on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Täällä asuessa olen huomannut että Suomi on teknologisesti todella kehittynyt maa, kun lähes kaiken pystyy hoitamaan vaivatta netissä, toisin kuin täällä. Lähes joka paikkaan on mentävä paikan päälle jonottamaan ja todennäköisesti palattava vielä seuraavana päivänä eri lappusten kanssa jonoon, kuten paikallista ID-korttia hakiessa kävi. Sähköiset järjestelmät eivät ole vielä täysin rantautuneet tänne, paikalliselle pankkitilillekkään ei ole ollut vielä mitään tarvetta, koska palkan- ja vuokranmaksukin hoituu käteisellä käsinkirjoitetun kuitin kera. Lääkärin antama reseptikin oli lapulle käsin kirjoitettu, ilman hetua ja nimikin melkein oikein. Kaikki toimi kuitenkin niin kuin pitikin ja lääke toi avun pikkupotilaalle. :)

Tänne muutettaessa tiesimme että täällä ei kaikki toimi ihan niin hyvin kuin Suomessa ja osasimme asennoitua siihen, tuohan tämä kaikki pientä seikkailun makua tähän touhuun. Vaakakupissa plussat painavat kuitenkin reilusti enemmän, joihin kuuluu mm. saaren monikulttuurisuus ja nämä kaverit täällä keneen olen saanut tutustua, olen vain todella kiitollinen!

- Liisa

FIILIKSIÄ

Yksi asia mikä täällä Maltalla asuessa on tullut ihan yllätyksenä on ihmisten avuliaisuus, se miten täällä ihan vilpittömästi halutaan tehdä toiselle hyvää. Meitä on autettu ihan pyytettömästi ja omasta tahdosta ja tämän takia olemme heränneet miettimään myös omaa tapaa toimia. "Jos sinulla on jokin asia missä voin auttaa niin soita minulle" tätä olemme saaneet kuulla monesta suunnasta, tässä kohtaa suomalainen kokee olonsa vaivaantuneeksi ja jos ei kieltäydy avusta niin ainakin hankaa vähän vastaan. Sillä kuuluuhan meidän pärjätä itse omineen, minähän en apua tarvitse tai jos tarvitsen niin mietin seuraavaksi mitähän tämä mahtaa minulle maksaa. Tämän vastaanhankaamisen olemme yrittäneet unohtaa, sillä ihmiset täällä voi kokea tämän epäkohteliaisuutena. Tämä piirre on näissä ihmisissä se mitä ihailen kovasti, toinen asia josta täällä tykkään on yleinen positiivinen ilmapiiri, se että tervehditään vastaantulijaa ilman että toinen miettii "pitäiskö mun tuntea tuo tyyppi jostain vai mikähän sitä vaivaa?" Oma sosiaalinenverkosto on alkanut pikkuhiljaa laajentua, osaksi lasten koulukavereiden ja heidän vanhempien,  mutta myös minun kurssikavereideni ansiosta. On ollut kyllä ihan mahtavaa tutustua ihmisiin jotka tulevat ihan eri kulttuureista, näissä kohtaamisissa oivaltaa aina jotain uutta, joka voi hieman avartaa omaa näkökenttää ja tapaa katsoa tätä maailmaa. 

Pienilläkin teoilla voi saada paljon hyvää mieltä ja monesti nämä tilanteet eivät vaadi itseltä paljon mutta antaa vastapuolelle sitäkin enemmän.

- Liisa

PUHUTAAN ENKKUA

Muutamassa viikossa on tapahtunut jonkinlaista kielellistä kehitystä, etenkin esikoisellamme ja omalla kohdallani olen huomannut että jostain muistin sopukoista on löytynyt paljon sanoja joiden en ole edes tiennyt siellä olevan. Olen todella iloinen että päätin lähteä kielikursseille, sinne laitettu raha on täällä parhaiten sijoitettu raha, kaikki lukot ovat auenneet enkä enää epäröi puhua vaikka virheitä monesti tuleekin. :) Jos vertaan tilannettä siihen kun muutimme tänne (jolloin en uskaltanut edes puhelinliittymää ostaa itse) on tilanne muuttunut huimasti parempaan päin, nykyisin ymmärrän melko hyvin puhetta, riippuu tosin aksentista. Huomaan myös että nykyisin mietin todella paljon asioita englanniksi.

Olemme tutustuneet täällä nyt muutamiin muihin ulkomaalaisiin joiden kanssa on tarkoitus kyläillä lähiaikoina, tästä olen enemmän kuin kiitollinen, sillä paras tapa oppia on puhua, puhua ja puhua. Viime viikonloppuna mies oli tyttöjen kanssa heidän koulukaverinsa synttäreillä, jossa esikoisemme oli puhunut englantia ihan täyttäpäätä, vaikka sanavarasto ei vielä kovin laaja olekaan niin parasta on nähdä lapsen rohkeus ja innokkuus puhua ja oppia. Kotona lapset katsovat englanninkielisiä lasten ohjelmia sekä puhumme välillä myös enkkua keskenämme, koska vaikeinta meille molemmille on nimenomaan lauseiden muodostaminen puhuessa. Se mikä ennen tuntui mahdottomalta, tuntuu nyt täysin mahdolliselta, olen päättänyt oppia tämän kielen sujuvasti ja uskon että me kaikki pystymme siihen, jos ei vuodessa niin sitten vaikka kahdessa. :D Ens viikolla lapsilla on kolmen päivän mittainen loma koulusta joten mulla ei ole kursseja ensi viikolla.

Lähes kaikki on saavutettavissa jos vain poikkeat tutulta polulta ja teet riittävästi töitä asian eteen etkä anna pelolle valtaa!

 

- Liisa

KOTOUTUMISTA

Ihanan ihana perjantai, viimeinkin! Tänä viikonloppuna aion vain rentoutua mahdollisuuksien mukaan ja ladata akkuja tulevaa viikkoa varten. Vaikka olen iloinen siitä että päätimme muuttaa tälle saarelle ja elämä täällä on suurimmaksi osaksi antoisaa ja mukavaa, niin en kiellä etteikö arki täällä olisi myös rankkaa. Kouluaamuina on aikaiset herätykset, aamupala naamariin, kouluvaatteet niskaan ja kiireenvilkkaa bussipysäkille, lapset kouluun, minä kielikurssille ja sen päätyttyä takaisin koululle, pienin pääsee hieman aiemmin joten odotellaan koululla isompien koulun päättymistä. Kun porukka on kasassa, suunnataan taas bussipysäkille ja toivotaan että bussissa on tilaa. Yhtenä päivänä odottelimme bussia mutta kyytiä emme saaneet, ainoastaan kuskin huiskutukset täydestä bussista, no odotimme seuraavaa bussia ja taas huiskutukset, sitten ei muuta kuin kävellen matkaan koska kärsivällisyys ei enää riittänyt yhdenkään bussin odottamiseen. Turha synkistely ei auta mihinkään mutta noina hetkinä mulla tulee ministi ikävä Suomeen. ;) Kaikesta huolimatta olen onnellinen että istun tässä ja nyt täällä :)

Huomenna on tytöillä ensimmäisille kaverisynttäreille meno, on mahtavaa että lapset eivät välitä vaikka yhteistä kieltä ei koulukavereiden kanssa löydykään vaan lähtevät innolla ja rohkeasti kaikkeen mukaan. Asioiden etukäteen surkuttelu on vaihtunut lapsilla kyllä sellaiseksi ennakkoluulottomuudeksi tässä parin kouluviikon aikana, jota en voi kuin ihailla ja siinä on itselläni vielä oppimisen paikka. Te perheelliset jotka mietitte ulkomaille muuttoa mutta ette ole lähteneet kun kysymysmerkkinä on että miten lapset pärjäävät, ei muuta kuin rohkeasti matkaan, se on iso kädenojennus lapsille tulevaisuutta ajatellen! Itselläni tämä samainen kysymysmerkki toimi jonkinlaisena tekosyynä lähes kuusi vuotta.

 

- Liisa

VAPAAEHTOISTYÖTÄ

Kävin viime viikonloppuna tekemässä yhden valokuvauskeikan eräällä vapaaehtoisjärjestön kirpputorilla. Yksi näistä suomiäideistä täällä tekee vapaaehtoistyötä järjestössä joka ylläpitää täällä erästä koiratarhaa. He järjestävät kirpparilla vintage-viikon, jolloin he myyvät kaikenlaista vintagekamaa . Tätä kautta mulle avautui mahdollisuus kuvata matskua vintisviikon mainontaa varten, kokosimme yhdessä kivoja vintage-henkisiä asukokonaisuuksia ja minä sitten kuvasin ne. Tällaiset pikkujututkin tuovat mukavaa vaihtelua arkeen, kirpparin omistaja oli iloinen saamastaan avusta ja minä nautin kuvaamisesta.

 

 

-Liisa

EDISTYSASKELEITA

Kielikurssia takana viikon verran ja huomaan että mun enkun kieli alkaa pikkuhiljaa heräilemään horroksesta, vielä se on kankea ja menee välillä solmuun mutta tästä on suunta vain ylös päin! Sanoisin että edistystä on tapahtunut jo viikossa ja mikä parasta kynnys puhua englantia on häipynymässä takavasemmalle. Ennen kurssin alkua mulla oli omat epäilykseni että saanko ollenkaan kiinni siitä mitä siellä puhutaan, mutta ainakin vielä olen pysynyt juonessa mukana yllättävänkin hyvin. Vaikka tämä uusi arkirytmi omat haasteensa tuokin niin täällä opiskellaan innolla, sekä äiti että lapset, nuorimmaisellakin on aamut helpottuneet ja nykyisin hänkin jää kouluun mielellään.

Toisaalta arkea on helpottanut se että mies kotiutuu töistä aiemmin, tästä saamme kiittää hänen pomoaan (hieno mies, on vaikea uskoa että tällaisia ihmisiä löytyy!) joka otti meidän auton omiin nimiinsä jotta saimme sen ajoon. Välillä en ole ollut aivan varma siitä, että kummalle tässä ollaan oltu autoa hankkimassa. :) Täällä tämä systeemi toimii vähän erilailla kuin Suomessa, auton kun ostat niin metriäkään et saa ajaa ennen kuin olet ottanut vakuutuksen ja laittanut sen omiin nimiin. Omistajanvaihdosta yritettiin monin eri keinoin ennen kuin uskottiin että ilman ID-korttia oleva mamu ei sitä voi tehdä.

Olemme nyt päässeet nauttimaan kaikista autoilevan ihmisen eduista sekä maltalaisesta ajokulttuurista. Vaikka täällä ei autokorttia ihan muropaketista saakaan niin on sen kuuleman mukaan kuitenkin voinut "tiskin alta" ostaa, tämä on ollut mahdollista vielä noin kymmenen vuotta sitten. Miehen työkaveritkin vain tuumaavat että tämä kuuluu sarjaan only in Malta, kuten kommentoivat moneen muuhunkin asiaan. Havaittavissa siis lievää villin lännen meininkiä. :D

kuvat koti-Suomesta.

<3 Liisa

KOULUVIIKOSTA SELVITTY

Nyt on ensimmäinen kouluviikko takana, jonka aikana on koettu monenlaisia tunteita, on innolla käyty koulua, opiskeltu uusia sanoja, iloittu uusista ystävistä mutta pääsipä pienimmällä yhdet itkutkin eräänä aamuna, äiti tosin kyynelehti jo ekana aamuna. Kohtalaisen helposti on silti lähtenyt arki käyntiin ja huomaa jo nyt että lapset poimivat sanoja ja lauseita koulupäivän aikana, ihan huippu fiilis kun kolmevuotias kysyy koulun jälkeen; "Äiti, mitä tarkottaa sit down?" Ei siinä äiti voi kuin olla ylpeä lapsestaan. Mulla on luotto aika kova siihen, että nuo lapset oppii kielen melko nopeasti, pitää siis itsekkin yrittää vähän skarpata että pysyy menossa mukana. Ensviikolla pääsenkin tosissaan opiskelun makuun kun ilmoittauduin tänään kielikurssille, jossa kuluukin sitten mukavasti seuraava kuukausi. Sen jälkeen olisi tarkoitus löytää jotain osa-aikaista työtä tai sitten vapaaehtoistyö kiinnostais myös, josta eräs uusi tuttavuus vinkkasikin. :) Jonkun verran olen koululla törmäillyt muihin suomalaisiin ja on tuntunut kyllä mukavalta vaihtaa muutama sananen ja saada vähän vertaistukea. ;D

Mies on työssä käynnin ohella hommannut autonkin, tosin omiin nimiin sitä ei ole vielä saatu ja se vaikuttaakin olevan mutkikas ja monivaiheinen prosessi kun ei paikallista ID-korttia vielä ole. Työnantaja on tässäkin asiassa tarjonnut apuaan ja vienyt asioita eteenpäin, jota olemme hämmästelleet vähän väliä.

Nyt nautitaan viikonlopun kiireettömistä aamuista ja siitä että saadaan vaan olla perheen kesken, Tällaisen muutoksen keskellä lapset haluavat ja tarvitsevat huomion  ja läheisyyden ekstrana.

- Liisa

PIENET KOULULAISET

Arki on koittanut, aikaiset herätykset ja armoton aamurumba on tullut sen myötä taloon. Kouluvaatteiden pesua ja silitystä, iso pino täyteen pakattuja eväsrasioita, bussipysäkille kiirehtimistä, aamutohinoiden jälkeistä kaaosta kotona ja sen selättämistä, mm. kaikkea tätä on meidän arki. Tämä viikko alkoi jännittävissä merkeissä kun isommat aloittivat koulunsa maanantaina ja pienin tänään. Olin jännittänyt etukäteen sitä miten lapseni tulevat pärjäämään täysin uudenlaisessa ympäristössä kun eivät tule niin helposti ymmärretyiksi. Yllätyin kuitenkin miten hienosti kouluun lähtö sujui, on nuo lapset vaan niin uskomattoman reippaita ja sopeutuvaisia. Totta kai he jännittivät kouluun lähtöä, mutta jo ekan päivän jälkeen jokainen oli intoa täynnä ja innoissaan kertoivat mitä kaikkea päivän aikana oli tapahtunut. Ja se iloinen puheen pulputus joka kotimatkaa säestää, tuo niin helpottavan ja hyvän mielen, on ihanaa kuulla kun lapsi kertoo että koulussa oli kivaa ja saatiin uusia kavereita vaikka ei puhutakkaan samaa kieltä. Lapset pääsivät opiskelemaan englannin kielen ryhmään jossa lähes kaikki on muualta muuttaneita, eivätkä siis osaa kieltä hekään. Koulukaverit ovat  ihan samassa tilanteessa kuin meidänkin koululaiset, joka on kyllä todella iso plussa lapsen kielen oppimisen kannalta. Jostain syystä osa minusta oli etukäteen säälinyt lapsia kun joutuvat noin kovan paikan eteen että kouluun ulkomailla, mutta nyt viimeistään tajuan että tähän ei ole mitään syytä koska lapset ovat kokeneet kouluun lähdön pelkästään positiivisena asiana. Olemmehan ennemminkin antaneet ison mahdollisuuden lapsillemme, sillä olen varma että he tulevat saamaan tältä matkalta paljon muutakin hyvää kuin pelkän kielitaidon. Joskus huomaan että olen turhaan muodostanut tietynlaisia oletuksia pääni sisään, ikäänkuin rajoittavia tekijöitä jotka estävät tekemästä erilaisia asioita. Tämä on piirre josta haluan päästä irti, koska ylisuojeleminenkaan ei ole hyväksi. Suhtautuminen on valittavissa, uhka vai mahdollisuus? Kumman sinä haluat nähdä? :) 

- Liisa

ODOTELLAAN

Ollaan käyty koululla, tavattu nuorimmaisen opettaja, ymmärretty puheesta puolet ja arvailtu loput, saatu selvyys rautalankaa vääntämällä. Nyt tiedämme että kinderkarten alkaa pojilla maanantaina ja tytöillä tiistaina. Ollaan myös saatu koululta puhelu ja kutsu tapaamiseen, saatu sama puhelu toisen kerran ja vielä kolmannenkin kerran, jolloin langan päästä kuului "how many children you have?!" Tästä voimme päätellä ettei täällä tavallisesti perheessä ole kovin montaa koululaista, lasten kanssa kulkiessa olenkin saanut monia huvittuneita katseita sekä vakuutella ihmisille että kaikki lapset ovat omiani.

Ollaan myös odoteltu, että milloin saadaan tieto isompien lasten koulun alkamisesta, kyselty koululta asiaa ja taas odoteltu. Lapset menevät siis englannin kielen ryhmään opiskelemaan ja siksi aloittavat koulunsa myöhemmin kuin muut, muutenhan he olisivat aloittaneet jo maanantaina. Huomenna mies käy koululla tapaamisessa ja saa toivottavasti tietää asiasta enemmän?!

Mieleen on hiipinyt myös ajatus oman kulkupelin hankinnasta, vaikka katu-uskottava downsiftaajahan ei niin tekisi mutta toisaalta uskottava työntekijä menee töihinsä ajallaan. Perun siis kaikki puheeni sujuvasta bussiliikenteestä Maltalla, koulujen alku on saanut aikaan kaaoksen liikenteessä, eikä bussia välttämättä näy vaikkei aamuruuhkat vielä olisi alkaneetkaan. Työmatka liikenteeseen en siis suosittele bussia, vaikka se tarjoaakin jännitystä elämään sekä kohottaa kuntoa kun saat hiki otsalla juosta viimeiset kilometrit jotta voit saapua töihin edes suunnilleen ajallaan. Maalla asuneena on vaikea uskoa että 14 kilometrin työmatkaan bussilla ei kaksi tuntia tahdo riittää. Sen sijaan muuhun kulkemiseen bussi on kuitenkin loistava vaihtoehto ja aiomme sitä käyttää jatkossakin, vaikka joskus bussi on niin täysi että kuski painaa vain kaasua kun yritän pysäyttää sitä.

Kuvat viime viikonlopun lentonäytöksestä Smart cityssä.

 



  

 

 

- Liisa