Kuinka lapsi sopeutuu ulkomaille muuttoon?

Ennen muttoa mietin tätä kysymystä paljonkin, mietin miten koulu, saavatko lapset ystäviä jne...? Mutta niin kuin olen jo aiemmin maininnut, meidän lapset ovat sopeutuneet tänne todella hyvin. Nuorimmainen reagoi eniten, mutta kaikilla heistä oli alkuunsa huomion hakua, lapsilla sukset menivät ristiin keskenään ja itku oli herkemmässä kuin yleensä. Muutaman kuukauden jälkeen tilanne kuitenkin tasoittui ja nyt ollaan aika hyvässä balanssissa. Jokainen on saanut koulusta kavereita ja tykkäävät käydä koulua täällä. Lapset ovat kertoneet että koulu täällä on mukavampaa kuin Suomessa ja jokainen on sitä mieltä että muutto oli hyvä juttu, vaikka välillä ovatkin kaipailleet kavereita ja sukulaisia Suomesta. Vanhempana on ollut ihan mahtavaa seurata miten nopeasti lapset ovat oppineet kieltä, pieninkin hyvin pätevän oloisena komentelee kavereitaan englanniksi.

Joskus meiltä on kysytty isompien lasten koulunkäynnistä, joutuvatko he mahdollisesti korvaamaan menetetyt vuosiluokat Suomessa? Sitä en tiedä, asia selviää luultavasti sitten kun joskus palaamme Suomeen. Nythän he opiskelevat pääosin vain englantia, joten voi olla että jotain kertausta on luvassa, toisaalta lukeminen ja laskeminen luonnistuu heiltä molemmilta hyvin joten en osaa olla huolissani asiasta.

Yhtenä aamuna pienimmäinen ilmoitti bussipysäkillä haluavansa bussiin joka vie lentokentälle, "äiti mennään lentokoneeseen ja se vie meidät Suomeen, mulla on ikävä Suomen tätejä." Hän oli kuitenkin jo unohtanut asian tai ei ainakaan höpöttänyt enää siitä, kun astuttiin bussista ulos. Tottakai äitiä vähän säälitti pikkuinen, mutta onneksi ei sen kummemmin olla ikävöity koska täälläkin viihdytään, kyllä täällä silti toiveikkaina odotellaan josko saataisiin vieraita Suomesta.

Eilen kokattiin yhteinen dinneri ystäväperheen kanssa, nautittiin herkullisesta ruoasta ja hyvästä seurasta, saatiinpa yökyläläinenkin, meillä on ollut siis oikein mukava viikon lopetus. Olen nyt muuten uskaltautunut auton rattiin useamminkin, välillä kieltämättä meinaan hakea vaihdekeppiä väärältä puolelta ja tarvii skarpata että pysyy vasemmalla kaistalla. :D Täällähän kadut ovat monessa paikkaa todella kapeita, joilla autot eivät mahdu ajamaan rinnakkain, välillä joutuu siis puikkelehtimaan tien sivuun antamaan tilaa kanssa autoilijoille.

 

 

 

 

- Liisa

Positiivisuus on voimaa!

Täällä on nyt palailtu arkeen, aamuherätys ennen kuutta tuntui kohtuullisen kivuttomalta loma-ajan hitaiden aamujen jälkeen ja otin suorastaan ilolla arjen vastaan, vaikka unet lämpimän peiton alla olisivatkin olleet aika houkuttava ajatus.

Olen selaillut vapaita työpaikkoja ja hautonut ajatusta pyrkiä työelämään täällä, rypenyt epätoivossa (koska olen kokenut tilanteen jokseenkin vaikeaksi), jonka jälkeen päättänyt olla stressaamatta asiaa. Jos työllistyn niin hyvä, jos en niin pysyn silti hengissä ihan hyvin, eihän mulla ole mitään menetettävää, tämänkin asian voi ottaa yhdenlaisena seikkailuna. Nykyään olen pyrkinyt positiiviseen ajatteluun, ihan tietoisestikin, mutta huomaan välillä stressaavani ihan turhia asioita, niin kuin nyt mm. tätä työnhaku juttua. Haluan silti yrittää löytää asioista sen valoisankin puolen vaikka kaikki ei menisikään ihan toivotulla tavalla. Uskon että kaikella on tarkoituksensa ja kaikki järjestyy aina jollakin tavalla, kun oppii ottamaan vastaan sen minkä elämä antaa.

"Pessimisti ei pety" oli ehkä joskus periaatteeni, pessimisti ei myöskään saa niitä hyvia asioita joita optimisti saa. En halua olla se ihminen joka harmittelee jokaista epäonnistumistaan ja pelkää jo seuraavaa, haluan pikemminkin oppia epäonnistumisista jotta en seuraavalla kerralla kaatuisi samaan ansaan.

"Tärkeintä ei ole se kuinka monesti kaadut, vaan se kuinka monesti nouset." Törmäsin opiskeluaikoinani tähän mietelauseeseen erään asiakkaan kotona seinätaulussa. Tämä ihminen herätti minut ajattelemaan asioita syvemmin, vaikeasta tilanteestaan huolimatta hän omisiti ihan uskomattoman positiivisen elämänasenteen, hän oli selvästi hyväksynyt tilanteensa ja päättänyt nauttia elämästään.

Positiivisuus on valtava voimavara ja se löytyy meistä kaikista, jos haluamme sen itsestämme löytää.

- Liisa 

Pari sanaa paikallisista

Olen aiemmin hehkuttanut teille miten ystävällisiä ja avuliaita tyyppejä nämä maltalaiset ovat, mutta nyt haluan vähän avata tätä aihetta enemmän koska moni teistä on voinut saada hieman vääristyneen kuvan siitä millaista kansaa maltalaiset oikeasti yleensä ovat. Nämä minun antamat analyysini heistä eivät suinkaan täsmää valtaosaan paikallisista, me vain satuttiin aina just sinne missä olivat ne ystävällisimmät tyypit, siis aina, heti asunnon välittäjästä alkaen, joten toki ajattelimme tämän piirteen kuuluvan maltalaisille.

Silmät ovat nyt auenneet ja totuus valjennut, jonka jälkeen en enää allekirjoittaisi ihan kaikkea mitä on alkuun tullut kirjoiteltua. Jopa itse maltalaiset ovat varoitelleet meitä että älkää luottako keneen tahansa täällä. Olen kuullut erilaisista tapauksista joissa on yritetty huijata tavalla taikka toisella, etenkin jos olet sattunut näyttämään vähänkään turistilta. Lapsilla jos sattuu kouluun jäämään kouluvaatteita, voi olla aika varma että jäävät sille tielleen ja luultavasti löytävät uuden omistajan, näin on käynyt jo useamman kerran. Välillä törmään täällä myös vähän outoihin "sääntöihin", yhtenä iltana menin lähikauppaan hakemaan maitoa, no maitoa sieltä ei löytynyt niin kuin ei monestikaan iltaisin. Menin sitten viereiseen minimarkettiin, jossa oli kyllä maitoa useampikin purkki mutta myyjä ilmoitti ettei voi myydä minulle kuin yhden purkin. :D

Osa paikallisista ei tykkää muualta tulleista, olenpa minäkin saanut tökeröä käytöstä osakseni, mutta siitä en niin jaksa välittää. Asiakaspalvelun taso täällä ainakin yleensä on todella surkeaa, Suomessa voisin sanoa sen olevan huippuluokkaa. Löytyy täältä silti niitä huipputyyppejä edelleenkin, joukkoon mahtuu monenlaista kulkijaa täälläkin, ihan niin kuin kaikkialla muuallakin.

- Liisa

Kulunut vuosi ja sen monet eri sävyt

Menneen vuoden viimeinenkin silaus maalattu, näen monia eri sävyjä, välillä niin tummia ja synkkiä että uppoan niiden syvyyksiin, välillä pastellia ja kirkkautta, joka lopulta peittää kaiken synkkyyden alleen. Viime vuosi piti sisällään pahoja asioita, surua mutta myös suurta iloa ja paljon hyvää. 

Vuosi vaihtui hyvässä seurassa ja hyvän ruuan merkeissä. Eilen meillä oli täällä uuden vuoden juhlat ja paikalla oli noin parikymmentä henkeä josta iso osa lapsia, vilinää ja vilskettä siis riitti. Mitään sen kummempaa ohjelmaa en järjestänyt, mutta kivaa silti oli, vietettiinpä samalla yhdet synttäritkin. 

Puolenyön aikaan uusi vuosi otettiin vastaan tunteella ja iloisissa tunnelmissa, ihmiset halailivat toisiaan ja toivottelivat onnea tulevalle vuodelle. Nämä tyypit osaa heittäytyä ja näyttää tunteensa todella avoimesti, jota suomalainen saattaa aluksi vähän hämmästellä ja lopulta heittäytyä itsekkin mukaan tai sitten vain seurata vierestä. Muutama rakettikin nähtiin, tosin ei yhtä mahtavia ilotulituksia kuin kesäiltoina.

Jotkut tekivät uuden vuoden lupauksia, minä en, koska en usko että ne pysyvät mielessä tammikuun loppua pidemmälle. Jouluähkyn jälkeen ihmiset tekevät syyllisyyden tunnossaan lupauksia mutta kun syyllisyys on häipynyt unohtuvat lupauksetkin, näin hieman kärjistetysti. ;D Okei, ei se kaikkien kohdalla mene näin, nostan hattua kaikille jotka pysyvät lupauksissaan. 

Ulkomaille muutto on yhdistänyt ja tiivistänyt meidän perhettä, joka on ehdottomasti paras asia mitä kulunut vuosi meille antoi! Iloa ja rakkautta tulevaan vuoteen just sulle!♡ 

- Liisa